Meistä

Historia

Toivon tarina

Vuonna 2015 perustetun Toivon liiketoiminta alkoi nykymuodossaan vuonna 2018. Toivo toteutti vuoden aikana ensimmäiset kiinteistötransaktionsa, joita olivat muun muassa toimistokiinteistön sijoittaminen Ouluun ja maasalkun hankinta Skanskalta. Lisäksi yhtiö alkoi aktiivisesti tarjota vuokratontteja. Ensimmäisiä vuokra-asuntokohteitaan Toivo alkoi rakentaa vuoden 2018 lopussa. Kaikkiaan yhtiö kehitti ensimmäisen varsinaisen toimintavuotensa aikana 265 uutta asuntoa.

Vuoden 2019 alussa Toivon liiketoimintaa laajennettiin. Yhtiön alkuvaiheen tavoitteena oli hankekehittää, rakennuttaa ja vuokrata asuntoja, liiketiloja ja tontteja, mutta Toivo teki jo alkuvaiheessa strategisen päätöksen keskittyä asuntoihin ja niiden alla oleviin maapohjiin. Vuoden 2019 aikana Toivo teki sopimukset kaikkiaan 21 hankkeesta, joiden yhteenlaskettu arvo oli noin 100 miljoonaa euroa. Kaikkiaan vuoden 2019 aikana yhtiö kehitti 65 uutta asuntoa. Lisäksi yhtiö osti vuoden aikana osake-enemmistön Valokodit Oy:stä, jonka portfoliossa oli 176 vuokra-asuntoa, sekä toteutti merkittävän toimitilamyynnin.

Vuonna 2020 Toivo jatkoi liiketoimintamallinsa kehittämistä edelleen ja teki strategisen päätöksen keskittyä asuntoihin sekä ARA-rahoitteisiin asuntoihin pääasiassa Helsingin, Turun ja Tampereen alueilla. Lisäksi yhtiö päätti, että kaikki hankkeet tullaan hankekehittämään, suunnittelemaan ja rakennuttamaan pääasiassa yhtiön sisäisellä mallilla ja prosessilla. Vuoden 2020 aikana Toivo teki sopimukset yhteensä 16 hankkeesta, joiden yhteenlaskettu arvo oli noin 200 miljoonaa euroa. Näin yhtiön keskiarvohankkeen koko kasvoi noin 12,5 miljoonaan euroon. Kaikkiaan Toivo kehitti vuoden 2020 aikana 65 uutta asuntoa ja myi yhteensä 203 asuntoa. Vuoden 2020 aikana yhtiö vahvisti kykyään kasvattaa omaa projektijohtourakointia ja päätti aloittaa liiketoiminnan pilotoinnin myös Ruotsissa Tukholman seudulla.

Toivo listautui kesäkuussa 2021 Nasdaq Helsinki first north growth market markkinapaikalle. Yhtiö järjesti samalla osakeannin saaden yhtiöön noin 15,1 miljoonan euron bruttovarat.

Toivo solmi sopimukset vuoden 2021 aikana 985 asunnon rakentamisesta ja vuoden 2021 lopussa Toivolla oli rakenteilla 753 asuntoa.

Vuoden 2021 lopussa Toivon hankesalkku oli yhteensä noin 2000 asuntoa ja 80 000 vuokrattavaa neliötä, jota Toivo rakentaa parhaillaan tai alkaa lähivuosina rakentamaan.